Joonas | Lyhytaikaispysäköinnin palvelupäällikkö
Yrityksen arvot, kuten paikallisuus ja kotimaisuus, näkyvät kaikessa tekemisessämme.
Miten päädyit töihin IGL:lle?
Tunsin yhden nykyisistä kollegoistani jo ennen tänne töihin tuloani. Pari vuotta sitten olin hakemassa töitä, ja hän suositteli minua yritykselle työntekijäksi. Pääsin haastatteluun, ja sitä kautta avautui myös työpaikka IGL:llä. Juuri ennen työpaikan vaihtamista olin työskennellyt pankin asiakaspalvelussa, minkä lisäksi minulla on pitkältä ajalta kokemusta siivousalan työstä sekä esihenkilön että työntekijän rooleissa.
Missä roolissa työskentelet nyt ja mitä työtehtäviisi kuuluu?
Olen viralliselta nimikkeeltäni lyhytaikaispysäköinnin palvelupäällikkö. Työni keskittyy suurimmalta osin asiakaspalveluun, jonka lisäksi hoidan lyhytaikaispysäköintiin liittyviä tehtäviä, kuten karttojen piirtämistä. Pääsääntöisesti päiväni muokkautuvat asiakaspalvelun työvuorojen mukaisesti mutta elävät tarvittaessa.
“Työn monipuolisuus ja hyvä työyhteisö saavat minut viihtymään täällä.”
— Joonas, lyhytaikaispysäköinnin palvelupäällikkö
Mikä on työssäsi haastavinta?
Haastavimmiksi nimeäisin kaikki huoltoon ja tekniikkaan liittyvät asiat. Välillä on vaikeaa selvittää, kenelle huoltopyyntö pitää osoittaa ja miten erilaiset tekniset asiat, kuten tolppaviat, hoidetaan. Se on ehkä haastavinta – löytää oikea henkilö tai kanava, joka saisi asiakkaan pulmatilanteet ratkottua.
Miten yritys on tukenut sinua työssäsi?
Yritys ja oma esihenkilö tukevat minua hyvin työssäni: voin aina mennä kysymään apua, vaikka kysymys tuntuisi itseni mielestä kuinka tyhmältä. Myös koulutuksia on järjestetty ja toivottavasti järjestetään jatkossakin, sillä tietämyksen kasvattaminen jatkuvasti on työn kannalta erittäin oleellista.
Kuinka yrityksen arvot näkyvät arjessasi?
Arvoina esimerkiksi kotimaisuus ja paikallisuus näkyvät yrityksen toiminnassa melkein joka asiassa: käytämme paikallisia laitevalmistajia ja huoltoyhtiöitä. Myös asiakaspalvelumme on täällä Suomessa paikan päällä, eikä sitä ole ulkoistettu minnekään muualle. Erityisesti näin nykypäivänä koen sen erityisen tärkeäksi, että olemme läsnä paikallisesti aivan asiakasrajapinnassa.
Millaiset asiat koit erityisen tärkeiksi, kun aloitit työn?
Kaikkein tärkeintä oli perehdytys. IGL:llä se soljui mielestäni hyvin kaiken muun lomassa, koska täällä on todella hyvä yhteishenki. Työhteisöön otetaan mukaan, kysymyksiin saa vastauksia ja kaikki auttavat toisiaan.
Mitä olet oppinut ja kuinka olet kehittynyt työrooleissasi?
Olen oppinut paljon kaikenlaista. Asiakaspalvelu sinänsä oli toki vankkaa osaamisaluettani, mutta sähköautot ja koko niihin liittyvä toimiala olivat minulle uusia tullessani - kokemukseni rajoittuvat lähinnä auton lämmittämiseen lämmitystolpan kelloa vääntämällä. Asiat myös kehittyvät tällä alalla koko ajan, ja siksi on oltava varpaillaan ja valmiina omaksumaan lisää tietoa. Oppiminen on siis jatkuvaa.
Milloin tunnet onnistuvasi työssäsi?
Suurimman ja tärkeimmän onnistumisen kokemuksen työssäni minulle tuo se, kun saan asiakkaan ongelman ratkaistua ja hän on tyytyväinen. Koen myös onnistuneeni, kun työpöydälle ei perjantai-iltapäivällä jää mitään ratkaistavia asioita, vaan kaikki on hoidettu. Silloin voin lähteä aidosti tyytyväisenä ja huolettomana viikonlopun viettoon.
“Tulevalla työntekijällä olisi hyvä olla joustava asenne ja valmius teknisten asioiden oppimiseen.”
— Joonas, lyhytaikaispysäköinnin palvelupäällikkö
Kuinka yrityksen arvot näkyvät arjessasi?
Arvoina esimerkiksi kotimaisuus ja paikallisuus näkyvät yrityksen toiminnassa melkein joka asiassa: käytämme paikallisia laitevalmistajia ja huoltoyhtiöitä. Myös asiakaspalvelumme on täällä Suomessa paikan päällä, eikä sitä ole ulkoistettu minnekään muualle. Erityisesti näin nykypäivänä koen sen erityisen tärkeäksi, että olemme läsnä paikallisesti aivan asiakasrajapinnassa.
Mikä tekee tästä työpaikasta sellaisen, että haluat jatkaa täällä?
Yksi tekijä on ehdottomasti työn monipuolisuus, mutta vielä isompi vaikutus on työyhteisöllä eli tällä hyvällä porukalla, jonka kanssa työskentelen. Jos kuvailisin työyhteisöämme yhdellä sanalla, se olisi “innostava”. Toimistolle on mukava tulla aamuisin - ei tarvitse päivittäin naama irvessä tehdä hommia. Hyvä työilmapiiri vaikuttaa päivittäin, ja myös ihmisiä yhteen kerääviä tapahtumia järjestetään. Toki myös asiallisella palkkauksella on vaikutusta, vaikka koenkin työyhteisön palkkaakin merkittävämmäksi tekijäksi.
Olisiko sinulla vinkkejä henkilölle, joka harkitsee tänne töihin hakeutumista?
Jos mietin tätä oman tiimini kannalta, niin jonkinlaista teknistä osaamista olisi hyvä olla pohjalla tai ainakin kiinnostusta ja valmiuksia teknisten asioiden opettelemiseen ja omaksumiseen. Edellytyksenä näen lisäksi asiakkaan kohtaamiseen ja asiakaslähtöisyyteen suuntautuvan asenteen. Työssä ei voi myöskään olla kaavoihin kangistunut, sillä se vaatii joustavuutta ja halua elää muutosten mukana. Tiimissä työskenteleminen on täällä myös hyvin keskeistä, ja siihen täytyisi mahdollisella hakijalla olla halua ja valmiuksia.
Millaisena näet yrityksen tulevaisuuden?
Tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä ala kasvaa koko ajan ja lakikin alkaa jo velvoittaa erinäisiä toimenpiteitä sähköautojen lataukseen liittyen. Yritys kasvaa koko ajan ja on hyvin vahvasti matkalla eteenpäin. Uskon, että olemme mukana aallon harjalla tai ainakin jo valmiiksi aallossa mukana, mikä antaa hyvän pohjan ja hyvät edellytykset tulevaisuudelle.