Markku | Ohjelmistokehittäjä

Oikean ongelmanratkaisutyylin löytäminen on ohjelmistokehityksessä avainasemassa

Miten päädyit töihin IGL-Technologiesille?

Päädyin IGL:ään aika hauskankin sattuman kautta korona-aikaan, kun olin etsimässä töitä ohjelmistoalalta meneillään olleiden maisteriopintojeni ohelle. Olin ulkolounaskahveilla erään jo entuudestaan tuntemani nykyisen kollegan kanssa, jonka kanssa emme siihen saakka olleet juurikaan keskustelleet opinnoistani - en sen puoleen tiennyt mitään tarkempaa hänen työpaikastaan. 

Puhe ajautui kuitenkin työ- ja opintoasiohin. Selvisi, että IGL:ssä oli tiedossa projekti, jossa rekrytoitavalla ohjelmistokehittäjällä olisi tilaa oppia lisää, kunhan perusasiat olisivat hallussa. Päätin tarttua tilaisuuteen, ja pian CV:n lähettämisen jälkeen minulla olikin täällä Hervannassa haastattelu toimitusjohtajan ja teknologiajohtajan kanssa. Keskustelussa osaamiseni todettiin sopivan yhteen yrityksen tarpeiden kanssa, ja näin sai työurani IGL:llä alkunsa. Tapaus kertoo mielestäni hyvin siitä, miten koskaan ei voi tietää, kuka ystävistä ja tuttavista voikin yllättäen olla avainasemassa jossakin elämäntilanteessa. 

“Työyhteisön monimuotoisuus tuo vahvuutta – IGL:llä toimii erilaisten taitojen yhdistäminen.”

— Markku, Ohjelmistokehittäjä

Mikä on tämänhetkinen roolisi? 

Tällä hetkellä roolini on ohjelmistokehittäjä. IGL-urani alussa olin junioritason aloitteleva kehittäjä, ja nykyään olen varmaankin keskitasoa matkalla kokeneeksi senioriksi. 

Mitkä asiat koit tärkeiksi aloittaessasi työn IGL:llä?

Aloittaessani yrityksessä koin tärkeäksi nähdä monipuolisesti yrityksen koko toimintaa. Pääsinkin mukaan laiteteknisten asioiden konkreettiseen kenttätyöhön esimerkiksi käyttöönoton merkeissä. Tämä avarsi ymmärrystäni toimialastamme kokonaisuudessaan. IGL-urani alussa henkilöstöä oli vähemmän kuin nykyään, mikä teki myös yhteistyön joustavaksi ja tiiviiksi. Nykyään, kun meitä on enemmän, perehdytysprosessit ovat ehkä erilaisia, mutta erilaisiin työtehtäviin tutustuminen toteutuu edelleen hyvin. 

Mitä olen oppinut työskennellessäsi IGL:llä? 

Oma päivittäinen työni on kehittynyt huomattavasti. Olen oppinut ohjelmointia kattavasti lisää, muun muassa täysin uusia ohjelmointikieliä ja -ympäristöjä. Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa on opettanut minulle laajalti uusia vuorovaikutustaitoja - olen esimerkiksi pitänyt yrityksestämme englanninkielisen sponsoripuheen, oppinut viestimään sekä sisäisten asiakkaiden eli liiketoimintapuolen kanssa että ulkoisten asiakkaiden kanssa messuilla ja asiakastilaisuuksissa. Kaikki tämä on kehittänyt yleisiä työelämätaitojani ja auttanut ymmärtämään paremmin keskisuuren yrityksen toimintaa; entisenä parintuhannen työntekijän yhtiön henkilöstökouluttajana harppaus silloiseen noin kymmenen henkilön IGL:ään oli melko iso. 

Tänä kesänä otin myös merkittävän edistysaskeleen, kun yhdestä projektista vastannut henkilö jäi lomalle ja tarjouduin rohkeasti ottamaan vetovastuun. Luotin itseeni ja onnistuin viemään projektia hienosti eteenpäin ennen hänen paluutaan. Tällaiset tapaukset ovat erityisiä, mutta yleisesti ottaen kehitystä eteenpäin tapahtuu tasaisesti koko ajan.

Mikä tekee työstäsi merkityksellistä? 

Työni merkityksellisyys tulee siitä, että tekemiseni näkyy melko välittömästi käyttäjille, olivatpa kyseessä kuluttaja-asiakkaat tai sisäiset käyttäjät. On hienoa kehittää palveluita, jotka helpottavat ihmisten arkielämää. Olen vielä suhteellisen tuore ohjelmistoalalla, joten uuden oppiminen on jatkuva osa työtäni. Sekä onnistumisista että kehityskohteista saadulla rakentavalla palautteella on valtava merkitys. Erityisesti asiakkaiden ja kollegoiden positiivinen palaute motivoi ja kannustaa eteenpäin. 

Mikä on työssäsi haastavinta?

Työssäni on usein haasteita, ja ongelmiin saattaa helposti jumittua. Oikea ongelmanratkaisuprosessin rytmitys on tärkeää: pieni tauko tai kävelyllä käyminen voi auttaa löytämään ratkaisun ja saamaan aikaan läpimurron. Olenkin onnistunut kehittämään taitojani avun oikea-aikaisessa kysymisessä sekä sen tunnistamisessa, milloin tauon pitäminen vie asioissa eteenpäin.

Miten yritys on tukenut sinua työssäsi?

Yritys on tukenut minua urani alussa antamalla aikaa uuden oppimiseen ja tarjoamalla riittävän haastavia tehtäviä kehityksen varmistamiseksi. Alkuun sain enemmän ohjausta, mutta pikkuhiljaa minulle on annettu yhä enemmän tilaa toimia itsenäisesti. Tämä tasapaino on ollut mielestäni todella hyvä. Olen saanut myös erilaisia mielenkiintoisia sekä haastavia tehtäviä, ja olen voinut itsekin pyytää kiinnostustani herättäneitä projekteja tehtäväkseni. 

Osallistuin kuluneena syksynä ohjelmistoseminaariin, jossa pääsin kuuntelemaan alan tapahtumia ja tulevaisuuden trendejä. Tämä oli todella tärkeä kokemus, jonka mahdollistumisessa yrityksemme kulttuurilla oli iso rooli. Osaamisen kehittämistä tuetaan aktiivisesti, ja meitä työntekijöitä kuunnellaan. Koska meillä ei ole tiukkoja rooleja ja koska uusien tehtävien muodostaminen perustuu olemassa olevan henkilöstön osaamiseen, voimme lisäksi vaikuttaa vahvasti omaan työnkuvaamme. Myös oppimiselle jätetään aina tilaa. 

Millainen työyhteisönne on? Mikä tekee työpaikasta sellaisen, jossa haluat jatkaa?

Työyhteisöämme voisin kuvailla yhdellä sanalla kirjavaksi, millä viittaan monimuotoisuuteen, erilaisten taitojen ja työtapojen yhdistämiseen tiimeissä. Työilmapiiri ja yhteishenki ovat IGL:llä hyvät, ja töihin on mukava tulla. Täällä myös tehdään töitä enimmäkseen toimistolla, mikä on omasta mielestäni ehdottomasti hyvä asia, vaikka myös joustoa etätyöhön tarvittaessa on. Työstä saatava palkka on myös asianmukainen. 

Yrityksen arvoista voisin mainita ainakin ketteryyden ja vihreät arvot, jotka näkyvät työssämme eri tavoin. Työhyvinvointiin suunnataan myös resursseja: esimerkiksi liikuntamahdollisuuksiin panostetaan ja työterveys toimii hyvin. Vaikka itselläni ei erityisiä työhyvinvointiin liittyviä haasteita ole ollutkaan, pidän niihin liittyvän avun saamisen mahdollisuutta  hyvin tärkeänä.

“Yrityksen ketterät ja vihreät arvot näkyvät työssämme eri tavoin.”

— Markku, Ohjelmistokehittäjä

Millaisia vinkkejä antaisit mahdolliselle työnhakijalle?

Meille kannattaa hakea töihin matalalla kynnyksellä. Vaikka työpaikkailmoituksessa olisikin listattuna tiettyjä asioita, rekrytointi on rentoa, emmekä lokeroi työnhakijoita tiukasti. Keskustelemme jokaisen omasta osaamisesta ja mietimme, voisiko se kohdata yrityksen tarpeita. Avoimet hakemukset saattavat monesti tuntua työnhakijoista turhilta, mutta täällä niitä todella tarkastellaan ja kutsutaan hakijoita matalalla kynnyksellä juttusille. Monet ovatkin tulleet meille tekemään aluksi yhtä asiaa mutta löytäneet myöhemmin toisenlaisia tehtäviä.

Millaisena näet yrityksen tulevaisuuden?

Yritys kehittyy jatkuvasti ja alan tulevaisuudennäkymät näyttävät hyviltä, vaikka yleisesti yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla onkin ollut viime aikoina haasteita. Olemme menneet ja menemme yrityksenä koko ajan eteenpäin. Itse olen tällä hetkellä tyytyväinen täällä, enkä mieti siirtymistä muualle, ellei hyvin isoja ja epätodennäköisiä muutoksia tapahdu.